Kootut Arviot: Kill Bill 1 & 2

Jarkko: Kill Bill Vol:1 - Kauan kesti ennen kuin tuli oikea rako tälle teokselle ja kyllähän tuon kerran katsoo. Väkivaltaa oli paljon, tämä saa varmaan jotkut teinipojat innosta hihkumaan, mutta itseäni moinen meno alkoi puuduttamaan jo hyvissä ajoin ennen loppua.

Kill Bill Vol:2 - Tutumpaa Tarantinoa, silti jotenkin niin turhaa. Vaihdettiin veri dialogiin, joka toimi paikoitellen. Ei tarina silti kiinnostanut.
Billin Teräsmies monologi toi mieleen epäonnistuneen Kevin Smith dialogin.
Kokonaisuutena kuitenkin parempi kuin ensimmäinen elokuva. Musiikista myös lisäpisteitä.

Marcoolio: Kill Bill vol. 1 - Leffa rokkaa yhtä kovaa kuin teatterissakin. Hyvää äksöniä monilla eri vivahteilla. Silpomista, musikaalista fiilistelyä ja itämaista kulttuuria länsimaiseen pakettiin käärittynä. Toimii. 4½

Kill Bill vol. 2 - Samat fiilikset edelleen kuin ensinäkemällä - ei pääse sitten millään 1.-osan tasolle. Ihan ok pätkä silti ja tietenkin aika "complimentary" vol. 1:lle. 3½

Jan: Kuulemani juttujen perustella minulla oli odotukset hyvin matalalla näiden elokuvien suhteen, silti elokuvat onnistuivat alittamaan matalatkin odotukseni. Olen pitänyt Tarantinon aiemmista elokuvista, mutta näistä on todella vaikea keksiä kovin paljoa hyvää sanottavaa.

Juoni on ohut, melkeinpä olematon, tarina olisi riittänyt johonkin 45min lyhytelokuvaan. Päähenkilö on täysin vailla karismaa, elokuvassa ei ole ketään samaistumiskohdetta joten tuntuu olevan aivan "hällä väliä" mitä kenellekin tapahtuu. Tyylikikkalut vain vieraannuttavat katsojaa ja moni asia tuntuu olevan elokuvassa täysin ilman mitään tarkoitusperää.

Elokuvan "huumori" oli lähinnä sairasta ja vastenmielistä (siinä missä esim Pulp Fictionin musta huumori puri täysillä) Väkivallan kuvaamistapa vaihteli häiritsevästi edestakaisin sarjakuvamaisesta ilottelusta inhorealistiseen ällötykseen. Juonessa oli paljon ärsyttäviä epäjohdonmukaisuuksia. Tiedän että elokuvat ovat tietyllä tavalla "fantasiaa", mutta jonkun logiikan toivoisin silti olevan olemassa. Elokuvan rytmi oli aivan onnettoman huono. Tarantinolle ominainen räjähtävä dialogikin oli korjattu täysin tylsällä, loputtomalta tuntuvalla jaarittelulla.
Ihan kiva, että joskus tehdään toisille elokuville pikku kunnianosoituksia, mutta mielellään soisi että pohjalla olisi hyvä juoni ja henkilöhahmot että elokuvan jaksaisi katsoa.
Skarppaa ja aikuistu, Quentin.
Kill Bill vol.1 - 2
Kill Bill vol.2 - 1½

Samppa: Kill Bill vol. 1 - Melkoinen rymistely. Siinä kun aiemmin viikolla näkemässäni Mystic Riverissä lähestyttiin kostoa aiheena hieman pohtien ja kyseenalaistaen, jätettiin tässä kaikenlainen pohtiminen pois ja pelkästään kostettiin. Alun klingon-lainaus nosti melkoisen hymyn naamalle kuten moni muukin detaili elokuvassa, mutta kyllä se useaan otteeseen myöskin hyytyi (esim. raiskausepisodi sairaalassa).

Juoni oli kaikessa yksinkertaisuudessaan puristettavissa ehkä pariin virkkeeseen, mutta kyse ei ollutkaan sen kummalisempia koukeroita vaativasta elokuvasta vaan suorasta (aikasiirtymineenkin) toiminnasta tarkoituksenaan esittää erilaisia tappoja. Visuaalisesti elokuva oli hienoa katsottavaa ja soundtrack teki vaikutuksen ehkä yltäen parhaaksi Tarantinon elokuvissa olleista. Animaation käyttö toimi oivana tehokeinona ja katsomon sääliminen siirtymällä kesken pahimman teurastuksen mustavalkokuvaan oli myös hyvä ratkaisu. Japanilaiset tosiaankin saavat tästä parilla väkivaltaisemmalla kohtauksella terästetyn version, mutta itselleni ainakin riitti nykyinenkin hurmeen taso.

Ei parasta Tarantinoa, mutta hyvä genre-elokuva kuitenkin. 3½

Kill Bill vol. 2 -Kyllähän tämä loppupuolisko alkupuoliskon voitti. Dialogin mukaantulo alun (vol.1:n) toimintapainotteisuuden rinnalle oli tervetullut ratkaisu. Kuvauskikat olivat hauskoja ja musiikki toimivaa. Tarina kaikkine tyyliteltyine ratkaisuineen sai kokonaisuuden oivasti päätökseen. En oikein ymmärrä tuota kurdtin realisminkaipuuta. Realismi ja tällainen genretyylittely eivät oikein sovi yhteen. 4½

Kaipa tästäkin moni kovalla hädällä hankkii jonkin Itä-Kontulan version, jossa elokuvan mustavalkoiset kohtaukset ovat värillisinä.

Kootut arviot: Sin City (2005)

Big j: Leffahan oli tosiaan täyttä timangia ja Rourke veti niin, että tuli melkein tippaa linssiin. Toivottavasti nähdään miestä hyvissä rooleissa vastaisuudessakin. Keskimmäinen tarina Owenin kanssa oli se heikoin lenkki, mutta se nyt ei tunnelmia kuitenkaan pilannut, koska ei sentään lopetettu sillä, vaan Bruce sai tämän kunnian. Jatkoa tulemaan vaan.

Samppa: Sarjakuvafilmatisointi sieltä paremmasta päästä. Pidin tunnelmasta. Sarjakuvamaisuutta oli käytetty onnistuneesti kerronnassa ja se sopi siihen kuin nakutettu. Missään vaiheessa se ei tuntunut irrallisen itsetarkoitukselliselta (vaikka sitähän se oli) kuten vaikkapa Sky Captainissa, josta ehkä lähin vertailukohta löytyy, olkoonkin kyse pitkälti erilaisesta tyylistä. Kaunistelemattomuus myös miellytti, nyt oltiin selvästi uskollisia alkuperäisteoksille eikä oltu lähdetty siivoamaan kuvastoa alemman ikärajan toivossa, ainakaan liiaksi. Näyttelijät sopivat myös hyvin osiinsa. Rourke oli mies paikallaan ja vaikkapa Chicagon lääkäreistä tuttu Gugino oli mukava nähdä hieman erilaisessa roolissa.

Muoto meni hitusen tarinan edelle, mutta primitiivisellä tasolla viihdyttävä pläjäys. 4+

Jaded: Katsoin leffan ja oli hyvä!
(täytyy myöntää waretus.. viimeeksi waretin vuosia sitten leffan Mulholland Drive kun sen Suomeen tulossa kesti ja leffan kovin halusin nähdä...)

Todella uskollinen sarjakuvalle, paitsi monet mitkä olisi pitänyt olla tissisillee/kullisillee oli laitettu vaatteita ylimäärsiä.

Jos on sarjakuvat lukeneet niin tapahtumat ovat suoraan parista ekasta albumista. Erittäin hyvin tehty ja uskollinen niille.

Luultavasti vielä menen teatteriin katsomaan ja DVD tulee hyllyyn ainakin samantien.

Nyt minusta on olemassa jo 3 hyvää sarjakuvaleffaa (tämä ja 2 ekaa Batmania) 4½


Jorse: No niin, nyt tuli sitten oikein teatterin kankaalta katsottua. Näkemykset eivät tosin ole juuri ehtineet muuttua viime näkemisestä.

Edelleen häiritsee kovasti kerronnan töksähteleväisyys välillä pahastikin. Ja kyllä, olen lukenut Millerin sarjakuvat. Ja kyllä, tiedän että haluttiin kuvata niiden kanssa 1:1. Ja kyllä, tiedän että en vain ymmärrä tämän ratkaisun upeutta. Jotenka ei tapella tästä sen enempää kuin tässä threadissa on jo tehty, jookosta?

Sitten tarinoihin. Ensimmäisellä kerralla en pitänyt Marvin tarinaa niin ylivertaisena, mutta näin toisella katsomiskerralla, onhan se ylivoimaisesti paras osuus Sin Citya niin kerronnallisesti, tarinallisesti kuin toteutukseltaankin. Sarjakuvaan verrattuna Marvin tarina on jopa yllättävän ylivoimainen, sillä kuvina ja tekstinä Hartiganin tarina kyllä pääsee hyvin lähellä ja jopa tasoihin Marv -painoksen kanssa. Mickey Rourke Marvina on äijä, todella hieno roolisuoritus. Myös hahmona Marv on onnistuttu siirtämään komeasti kankaalle. Miehensä itsensä kertoma fakta kertoo hyvin paljon hahmosta: "If I don't know something, I ask from someone who knows. Sometimes I ask pretty rough". Tarinan muut hahmot toimivat ihan kivasti, joskin jäävät jokseenkin täsin päähahmon varjoon. Kaikki, loppua myöten, toimivat upeasti.

4½ ... 5-

Clive Owenin Dwightina johdattelema tarina on ehkä kaikkein heikoin nelikosta. Näistä kolmesta tarinasta tämä olisi selvästi tarvinnut lisää aikaa, sillä nyt kaikki tapahtumat etenevät turhan nopeasti. Kaiken aikaa ollaan menossa johonkin. Näin on kyllä myös muissa tarinoissa, mutta tässä se jotenkin häiritsee eniten. Dwight on myös kolmesta pääosahahmosta selvästi heikoin. Owen kyllä tekee hyvää työtä, mutta hahmo ei vain ole niin kiinnostava kuin Marv tai Hartigan. Sarjakuvassa Dwightissa on eri tavalla särmää. Heikoin lenkki tarinassa on kuitenkin huorapalttoo, jonka näyttelijäsuoritukset vaihtelevat ärsyttävistä (Rosario Dawson) kelvollisiin (Devon Aoki, joka ei tosin sano sanaakaan). Gilmore-fanina en osaa katsoa puolueettomasti Bledelin suoritusta, joten sitä en nyt ala moittimaankaan. Del Toro on tarinan selvästi parasta osa-aluetta. Upeasti vedetty rooli ja hieno hahmo. Loppuratkaisu jää kolmesta tarinast selvästi laihimmaksi.

3½

Bruce Willis / Jessica Alba -duon tarina toimii loistavasti oikeastaan siihen asti, kunnes Hartigan tajuaa tehneensä mokansa. Tähän asti tarinassa on sopivan riipivä ja jollain tavalla iljettävä tunnelma. Tarina vähän jäätää keskivaiheilla, mutta loppunäytös aivan viimeisine sekunteineen taasen on hieno päätös tarinalle. Alba on ihan kohtuullinen, joskaan on tuskin suuri salaisuus miksi hänet on Nancyn rooliin valittu. Willis Hartiganina on pikkuisen liikaa Willis arvella, olisin ennemmin nähnyt roolissa jonkun tuntemattomamman kivikasvon tai sitten Clint Eastwoodin, joka olisi ollut nappivalinta rooliin.

4-

Alun ja lopun the man -kohtaukset toimivat ihan kohtuullisesti, joskin jäävät toki auttamatta erillisiksi. Loppukohtaus lienee mukana lähinnä sen takia, että Hartnett pääsisi myös varsinaisiin Sin City -kuvauksiin mukaan. Ja onhan se Bledel vielä kerran kiva nähdä. Mutta kuitenkin, parempi olisi ollut lopettaa ajoissa Hartigan -tarinan viimeiseen kuvaan. Olisi jäänyt paljon jämäkämpi ote koko elokuvasta.

Kokonaisuutena irtoaa semmoinen 4 ... 4+

Cane: No tuli viimein ja vaivoin katsottua. Kovastihan tämä tylsytti, jopa niin että piti katsoa kahdessa osassa. En koskaan tuollaisesta väkivallalla herkuttelusta ole missään yhteydessä juurikaan tykännyt. Ei sillä että se järkyttäisi tai puistattaisi, vaan pikemminkin tylsistyttää. Mutta kyllähän tässä elokuvassa paljon hyvääkin oli. Kaikenkaikkiaan tykkäsin yllätyksekseni visuaalisesta ilmeestä. Tarinoista viimeinen oli eniten mieleeni jo ihan siitä syystä, että nykyään tuntuu meikäläiseen uppoavan kaikki mitä Willis tekee . No, joka tapauksessa tuo tarina säväytti eniten. Rourken hahmosta en muista poiketen niinkään innostunut. Sen sijaan Elijah Wood oli kiva valinta rooliinsa. Keskimmäinen tarina oli kokonaisuutena kolmikon heikoin. 3½


Jan: Sin City on pahoinvointia aiheuttava elokuvan irvikuva, jonka ainoat ansiot ovat teknisiä ja nekin musiikkivideon tyylikikkailun luokkaa. Kerronta on siirretty valkokankaalle suoraan sarjakuvasta, ja sen huomaa; Esimerkiksi harkitsematon kertojanäänen käyttö alkaa päällekäyvyydellään raastamaan jo alkumetreistä. Väkivalta esitetään kepeänä toimintana, josta ei ole traumatisoivia vaikutuksia suorittajalle tai edes uhrille. Miksei sarjakuva voi olla vain sarjakuva, miksi sen pitää olla elokuva ilman että median erityisvaatimuksia otetaan huomioon?

Sin City edustaa kaikkea sitä mikä Hollywoodissa ja nykymaailmassa on vikana, rahat pois tyhmiltä ja hyväksyvä pään nyökyttely tarpeettomalle ja sadistiselle väkivallalle.

Kootut arviot: Grapes of Wrath (1940)

Samppa: Samat kommentit pätevät tähän kuin edelliseenkin (How Green Was My Valley), yleistunnelmaltaan elokuva tosin oli selvästi synkempi. Harvinaisen avoin poliittisuuskin pisti silmään. Ärrimurrin arvostelu tästä. 4½

Jarkko G.: John Ford, Henry Fonda ja elokuvalla hyvä, jopa loistelias, maine .. ei vakuuttanut silti. Yleensä samanmoinen maku on monen "elämää suuremman klassikon" jälkeen, mutta hyvin nukutun yön jälkeen ja kohtauksia miettien, elokuvan maku paranee. Nyt ei käynyt niin.

Hienoa lama-ajankuvausta tässä oli. Komea Kalifornia vaurauksineen esitettiin eri valossa kuin normaalisti. Silti perheen matka eteni kovin tasapaksusti ja ei saanut katsojassa mitään tunteita irti, vaikka suruakin oli mukana.

Pisteet silti John Carradinelle joka Casyn roolissa oli elokuvan valopilkku.

JP: Todella tiukka kuvaus amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta 20-luvun
jenkkilässä. Harvoin elokuvissa näkee näin vahvaa tunnelmaa. Pääroolissa
Henry Fonda teki todella vahvan esityksen. 4½

Jan: Aavistuksen mainettaan heikompi, mutta silti oikein hieno kuvaus köyhän Oklaholmalaisen perheen taistelusta road movie-tyyliin. Henry Fonda oli liekeissä, mutta vaikutti melkeinpä liian modernilta muiden rinnalla. 4+

Kootut Arviot: Casablanca (1942)

Vekka: Jos oli edellinen mainio viihde-elokuva, niin tämä on sitten se täydellinen. Menettää tuskin tehoaan ikinä. 5

Cane: Kerran vuodessa katsottavia tapauksia. Leffan ensimmäinen kohtaus on ärsyttävän huonosti näytelty mutta siitä eteenpäin koko elokuva on tasan maineensa veroinen. Mukana on kohtauksia jotka koskettavat syvästi vaikka niiden ei kaiken järjen mukaan pitäisi. En tiedä sitten johtuuko se pelkästään siitä isosta tunnelatauksesta mitä tämä elokuva pitää sisällään vai vaikuttaako siihen jo sekin että noista kohtauksista ja sitaateista aina puhutaan. Ja kyllähän tässä on kaikki kohdallaan näyttelyn, ohjauksen, tunnelman ja silloisen ajankohtaisuuden puolesta. Curtizin seikkailuelokuvista en niinkään pidä, mutta tämä vain ihastuttaa vuosi toisensa jälkeen. 5

Jorse: Edetään aikajärjestyksessä eli vartti sitten lopetettu ensimmäisenä. Pessimistisesti paska ensin pois: ensimmäiset 10 minuuttia tarjosivat turhan paljon teatteria ja Pariisin takaumajakso oli vähän tarpeeton. Ja osa naisnäyttelijöistä oli vähemmän loistokkaita, en ole liittymässä Bergman-on-paras -klubiin. Sen sijaan tämä oli ensimmäinen Bogart-leffa, jonka näin ja heti ensikuvasta lähtien oli selvää että vaikka rooli kovin yksi-ilmeinen olikin, niin jepeltä löytyy sekä karismaa että näyttelijäntaitoja.

Hahmokin oli vallan mainio. Kuten aika moni muukin sivuhenkilö. Ja olivat samalla hyvin näyteltyjä. Janin mieliksi mun sitten vissiin pitäis valittaa Ranska-laulusta, mutta sen sijaan tästä alun musiikkikohtauksesta tykkäsin kovasti. Tarina oli ihan kiva, vaikka ei ihan noussutkaan potentiaalinsa edellyttämälle tasolle ja lopun juonikuviot olivat osaltaan vähän hupsuja välillä. Suurin plussa irtoaa kuitenkin loistavalle dialogille. Tuntui kovin modernilta elokuvalta, leikkaus toimi ja ei ne lentokone-efektitkään olleet niin hirveitä kuin peloteltiin. Mainitaan vielä että tunnelma oli kunnossa, eikä tylsiä hetkiä ollut. 4

Kootut Arviot: Sophie Scholl - Die letzten Tage (2005)

JP: Varmaan kovin oli traaginen ja kauhea nuoren Sophie Schollin kohtalo. Sääli että siitä tehtiin dokumentti, joka ei onnistu herättämään katsojassa juuri minkäänlaisia tunteita. On melkein rikollista tehdä hirvittävistä ihmiskohtaloista näin laimeita elokuva. Erästä elokuvien suurta ystävää lainaten: "elokuva oli kuin kuppi laihaa ja kylmää kahvia". 2½

Jan: Untergangin peesissä hienosti seilaava laatudraama joka on paikoitellen jännittävä ja koskettava. Mielenkiintoinen kuvaus saksalaisesta järjestelmällisyydestä. Nimiosan näyttelijätär tekee hienoa työtä ja oikeastaan kovinkaan paljoa valitettavaa ei löydy, muuta kuin se että olisi jotenkin kaivannut vielä enemmän punaista lankaa mukaan tai jotain lisäulottuvuutta/syvyyttä. Hyvä näinkin, sopivan tiivis ja kompakti elokuva. 4+

Jorse: Aluksi tuntui tusinatrilleriltä joka on puettu Natsi-Saksan vaatteisiin. Musiikit eivät ainakaan tämän mielikuvan kadottamisessa juuri auttaneet. Kauttaaltaan hyvin näytelty, eritoten tämä kuulustelija veti hyvin tonttinsa. Värimaailmaltaan tyylikkään minimalistinen. Tunnelma rakentuu hienosti ja vaikka Sophien ja sen sellikaverin keskustelut eivät juuri mitään tarjonnetkaan, nannaa tuli kuulustelukohtauksissa senkin edestä. Yllättävän nopealiikkeinen elokuva, joka ei turhaan käyttänyt puolia kestostaan asioiden taustoittamiseen. Erittäin tehokkaat viimeiset minuutit. 4-

Cane: Mielenkiintoisesta aiheesta tehty draama ja omalla raadollisella tavallaan kuvaa millainen maa Saksa oli 1900-luvun hurjimpina vuosina. Enimmäkseen kuulusteluhuoneeseen sijoittuvan leffan ehdottomasti vaikuttavin kohtaus on kun

Sophie saa kuulustelijaltaan sympatiaa ja ehkä jopa tuntemaan olevansa pahasti väärässä.

Hienot suoritukset varsinkin tuossa kohtauksessa molemmilta. 4

Elokuva-aiheista automainontaa

Niin... onhan niitä himoja Mikki Hiirelläkin