Big j: Leffahan oli tosiaan täyttä timangia ja Rourke veti niin, että tuli melkein tippaa linssiin. Toivottavasti nähdään miestä hyvissä rooleissa vastaisuudessakin. Keskimmäinen tarina Owenin kanssa oli se heikoin lenkki, mutta se nyt ei tunnelmia kuitenkaan pilannut, koska ei sentään lopetettu sillä, vaan Bruce sai tämän kunnian. Jatkoa tulemaan vaan.
Samppa: Sarjakuvafilmatisointi sieltä paremmasta päästä. Pidin tunnelmasta. Sarjakuvamaisuutta oli käytetty onnistuneesti kerronnassa ja se sopi siihen kuin nakutettu. Missään vaiheessa se ei tuntunut irrallisen itsetarkoitukselliselta (vaikka sitähän se oli) kuten vaikkapa Sky Captainissa, josta ehkä lähin vertailukohta löytyy, olkoonkin kyse pitkälti erilaisesta tyylistä. Kaunistelemattomuus myös miellytti, nyt oltiin selvästi uskollisia alkuperäisteoksille eikä oltu lähdetty siivoamaan kuvastoa alemman ikärajan toivossa, ainakaan liiaksi. Näyttelijät sopivat myös hyvin osiinsa. Rourke oli mies paikallaan ja vaikkapa Chicagon lääkäreistä tuttu Gugino oli mukava nähdä hieman erilaisessa roolissa.
Muoto meni hitusen tarinan edelle, mutta primitiivisellä tasolla viihdyttävä pläjäys. 4+
Jaded: Katsoin leffan ja oli hyvä!
(täytyy myöntää waretus.. viimeeksi waretin vuosia sitten leffan Mulholland Drive kun sen Suomeen tulossa kesti ja leffan kovin halusin nähdä...)
Todella uskollinen sarjakuvalle, paitsi monet mitkä olisi pitänyt olla tissisillee/kullisillee oli laitettu vaatteita ylimäärsiä.
Jos on sarjakuvat lukeneet niin tapahtumat ovat suoraan parista ekasta albumista. Erittäin hyvin tehty ja uskollinen niille.
Luultavasti vielä menen teatteriin katsomaan ja DVD tulee hyllyyn ainakin samantien.
Nyt minusta on olemassa jo 3 hyvää sarjakuvaleffaa (tämä ja 2 ekaa Batmania) 4½
Jorse: No niin, nyt tuli sitten oikein teatterin kankaalta katsottua. Näkemykset eivät tosin ole juuri ehtineet muuttua viime näkemisestä.
Edelleen häiritsee kovasti kerronnan töksähteleväisyys välillä pahastikin. Ja kyllä, olen lukenut Millerin sarjakuvat. Ja kyllä, tiedän että haluttiin kuvata niiden kanssa 1:1. Ja kyllä, tiedän että en vain ymmärrä tämän ratkaisun upeutta. Jotenka ei tapella tästä sen enempää kuin tässä threadissa on jo tehty, jookosta?
Sitten tarinoihin. Ensimmäisellä kerralla en pitänyt Marvin tarinaa niin ylivertaisena, mutta näin toisella katsomiskerralla, onhan se ylivoimaisesti paras osuus Sin Citya niin kerronnallisesti, tarinallisesti kuin toteutukseltaankin. Sarjakuvaan verrattuna Marvin tarina on jopa yllättävän ylivoimainen, sillä kuvina ja tekstinä Hartiganin tarina kyllä pääsee hyvin lähellä ja jopa tasoihin Marv -painoksen kanssa. Mickey Rourke Marvina on äijä, todella hieno roolisuoritus. Myös hahmona Marv on onnistuttu siirtämään komeasti kankaalle. Miehensä itsensä kertoma fakta kertoo hyvin paljon hahmosta: "If I don't know something, I ask from someone who knows. Sometimes I ask pretty rough". Tarinan muut hahmot toimivat ihan kivasti, joskin jäävät jokseenkin täsin päähahmon varjoon. Kaikki, loppua myöten, toimivat upeasti.
4½ ... 5-
Clive Owenin Dwightina johdattelema tarina on ehkä kaikkein heikoin nelikosta. Näistä kolmesta tarinasta tämä olisi selvästi tarvinnut lisää aikaa, sillä nyt kaikki tapahtumat etenevät turhan nopeasti. Kaiken aikaa ollaan menossa johonkin. Näin on kyllä myös muissa tarinoissa, mutta tässä se jotenkin häiritsee eniten. Dwight on myös kolmesta pääosahahmosta selvästi heikoin. Owen kyllä tekee hyvää työtä, mutta hahmo ei vain ole niin kiinnostava kuin Marv tai Hartigan. Sarjakuvassa Dwightissa on eri tavalla särmää. Heikoin lenkki tarinassa on kuitenkin huorapalttoo, jonka näyttelijäsuoritukset vaihtelevat ärsyttävistä (Rosario Dawson) kelvollisiin (Devon Aoki, joka ei tosin sano sanaakaan). Gilmore-fanina en osaa katsoa puolueettomasti Bledelin suoritusta, joten sitä en nyt ala moittimaankaan. Del Toro on tarinan selvästi parasta osa-aluetta. Upeasti vedetty rooli ja hieno hahmo. Loppuratkaisu jää kolmesta tarinast selvästi laihimmaksi.
3½
Bruce Willis / Jessica Alba -duon tarina toimii loistavasti oikeastaan siihen asti, kunnes Hartigan tajuaa tehneensä mokansa. Tähän asti tarinassa on sopivan riipivä ja jollain tavalla iljettävä tunnelma. Tarina vähän jäätää keskivaiheilla, mutta loppunäytös aivan viimeisine sekunteineen taasen on hieno päätös tarinalle. Alba on ihan kohtuullinen, joskaan on tuskin suuri salaisuus miksi hänet on Nancyn rooliin valittu. Willis Hartiganina on pikkuisen liikaa Willis arvella, olisin ennemmin nähnyt roolissa jonkun tuntemattomamman kivikasvon tai sitten Clint Eastwoodin, joka olisi ollut nappivalinta rooliin.
4-
Alun ja lopun the man -kohtaukset toimivat ihan kohtuullisesti, joskin jäävät toki auttamatta erillisiksi. Loppukohtaus lienee mukana lähinnä sen takia, että Hartnett pääsisi myös varsinaisiin Sin City -kuvauksiin mukaan. Ja onhan se Bledel vielä kerran kiva nähdä. Mutta kuitenkin, parempi olisi ollut lopettaa ajoissa Hartigan -tarinan viimeiseen kuvaan. Olisi jäänyt paljon jämäkämpi ote koko elokuvasta.
Kokonaisuutena irtoaa semmoinen 4 ... 4+
Cane: No tuli viimein ja vaivoin katsottua. Kovastihan tämä tylsytti, jopa niin että piti katsoa kahdessa osassa. En koskaan tuollaisesta väkivallalla herkuttelusta ole missään yhteydessä juurikaan tykännyt. Ei sillä että se järkyttäisi tai puistattaisi, vaan pikemminkin tylsistyttää. Mutta kyllähän tässä elokuvassa paljon hyvääkin oli. Kaikenkaikkiaan tykkäsin yllätyksekseni visuaalisesta ilmeestä. Tarinoista viimeinen oli eniten mieleeni jo ihan siitä syystä, että nykyään tuntuu meikäläiseen uppoavan kaikki mitä Willis tekee
. No, joka tapauksessa tuo tarina säväytti eniten. Rourken hahmosta en muista poiketen niinkään innostunut. Sen sijaan Elijah Wood oli kiva valinta rooliinsa. Keskimmäinen tarina oli kokonaisuutena kolmikon heikoin. 3½Jan: Sin City on pahoinvointia aiheuttava elokuvan irvikuva, jonka ainoat ansiot ovat teknisiä ja nekin musiikkivideon tyylikikkailun luokkaa. Kerronta on siirretty valkokankaalle suoraan sarjakuvasta, ja sen huomaa; Esimerkiksi harkitsematon kertojanäänen käyttö alkaa päällekäyvyydellään raastamaan jo alkumetreistä. Väkivalta esitetään kepeänä toimintana, josta ei ole traumatisoivia vaikutuksia suorittajalle tai edes uhrille. Miksei sarjakuva voi olla vain sarjakuva, miksi sen pitää olla elokuva ilman että median erityisvaatimuksia otetaan huomioon?
Sin City edustaa kaikkea sitä mikä Hollywoodissa ja nykymaailmassa on vikana, rahat pois tyhmiltä ja hyväksyvä pään nyökyttely tarpeettomalle ja sadistiselle väkivallalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti